Entries by Revolution toimitus

Esittelyssä energiaa pursuava Milla

Milla Maaninka on varsinainen energiapakkaus! Kahden lapsen äitinä Millalla on aikaa valmentaa omia personal training asiakkaita, toimia luottamustehtävissä Posion Yrittäjissä, kirjoittaa opinnäytetyötä sekä laajentaa osaamistaan jatkokouluttautumalla. ”Oman jaksamisen kanssa saa toki olla valppaana”, Milla myöntää. Jaksamisen rajakin on nimittäin tullut ylitettyä.

Hyvinvointi edellä tuloksiin

Olen Anneli Holma, Personal trainer Tampereelta. Valmistuin Trainer4You Personal traineriksi keväällä 2013 ja saman vuoden syksyllä perustin toiminimen. Nyt olen työskennellyt Tampereella EasyFit Koivistonkylässä puolitoista vuotta tehden niin yksilö- kuin pienryhmävalmennuksia. Ohjaan myöskin ryhmäliikuntatunteja, tällä hetkellä pääasiassa kahvakuulatuntia ja silloin tällöin muita tunteja.

Liikuntainho vaihtui innostukseksi

Personal trainerimme Kari Sirkola on mieletön tapaus! Hän liikuttaa asiakkaitaan aina hymy huulilla ja jaksaa tsempata ja motivoida kaikkia. Tällä kertaa Kati teki taas jotain uskomatonta, kun personal trainer -tapaamisen voittanut, liikuntaa inhoava nainen löysi Katin valmennuksessa todellisen liikunnan ilon.

,

Pitääkö lihasten kipeytyä treenistä?

Liikunnan aloittamisen jälkeen olosi on energinen ja olet päässyt toivottavasti hyvin vauhtiin. Mikäli olet annostellut liikuntaa oikein, olet huomannut energian riittävän entistä paremmin koko valveillaolon ajan. Aika ajoin olet mahdollisesti huomannut harjoitusten jälkeen arkuutta lihaksissa tai nivelissäsi. Kuitenkin on hyvä olla tietoinen siitä, että pienet kolotukset ovat merkki siitä, että olet oikealla tiellä. Vaikka ”no […]

,

Aloita liikunta tavoitteenasettelusta

Uusi vuosi, uudet harrastukset. Elämme taas sitä aikaa, kun monien innostun liikuntaa kohtaan on huipussaan ja motivaatiota lähteä salille ei tarvitse hakea kaukaa. Moni kuitenkin tietää myös, että alkuinnostus hiipuu yleensä muutamassa viikossa. Mikäli haluat parin viikon kuntokuurin sijaan aloittaa uuden, pysyvän liikuntaharrastuksen, kannattaa liikunnan aloittamisen syitä ja tavoitteita pysähtyä miettimään hieman pidemmäksi aikaa. Yksi […]

5 syytä hankkia personal trainer

1)Terveys ja toimintakyky Personal trainer on elämäntapamuutoksen tukihenkilö. Elintavoilla onkin kiistaton yhteys lähes kaikkiin elintapasairauksiin sekä tuki- ja liikuntaelin ongelmiin. Yksilöllisesti sopiva annos liikuntaa sekä terveellinen ravitsemus paitsi ennaltaehkäisevät myös edistävät monesta sairaudesta ja vaivasta kuntoutumista sekä toimivat lääkkeen tavoin hoidon tukena.

Trainer4You Personal training – kokonaisvaltaista hyvinvointia

Mitä on Trainer4You Personal training? Tiivistettynä se on kokonaisvaltaista hyvinvointia sinulle, ammattilaisen ohjauksessa. Mutta mitä oikeastaan tarkoitamme sillä? Kokonaisvaltainen hyvinvointi on sitä, että mieli on virkeä ja jaksat toteuttaa itseäsi työssä ja sen jälkeen vapaa-ajallasi. Sen lisäksi, että mielesi jaksaa keskittyä, myöskään kroppasi ei väsy kesken tekemisen.

Uni on palautumisen ydin

  Uni toimii palautumisemme puskurina. Kehomme pääasialliset rakennusvaiheet toteutuvat unen aikana. Unen tarve on yksilöllinen. Toinen pärjää vähemmällä ja toinen tarvitsee unta enemmän. Yöunien pituus ei kuitenkaan kerro todellisesta unen tarpeesta, vaan enemminkin tottumuksista. Jokainen kuitenkin tarvitsee unta jaksaakseen, pysyäkseen vireänä ja palautuakseen rasituksesta. Säännöllisyys on unen kestoakin tärkeämpi tekijä.

Raskausajan keskivartaloharjoitteet

  Raskausaikana odottavan äidin suositellaan jatkavan liikunnan harrastamista mahdollisimman pitkään raskauden edetessä. Useimmat voivat jatkaa normaalisti aiempia harrastuksiaan, kuten lenkkeilyä, tanssia, ryhmäliikuntatunneilla käymistä tai kuntosaliharjoittelua sovelletusti.